Ajankohtaista

Testimate mukana testaamassa Kelan järjestelmiä

Uusi sivu Testimaten historiassa on avattu. Osallistuimme julkishallinnon kilpailutukseen kumppaneidemme Luoto Companyn ja Symbion kanssa ja onnistuimme pääsemään valittujen viiden toimittajan joukkoon testauksen osa-alueella. Asiantuntijoidemme kokemuksen ja laajan osaamisen ansiosta saimme koko joukon toiseksi parhaat laatupisteet. Nyt paperityöt on tehty ja ensimmäinen asiantuntijamme on jo aloittanut työnsä. Kelan kilpailutus koski ICT-asiantuntijapaiveluiden hankkimista viiden eri osa-alueiden…

Testimaten kasvu jatkuu

Tilikirjat vuoden 2017 osalta on suljettu, ja Testimate jatkaa vahvaa kasvuaan. Liikevaihtomme ja tuloksemme kasvoi viime vuonna yli 50% ja nuppilukumme lähes tuplaantui. Seitsemän vuoden aikana tasaisesti kasvanut yrityksemme palvelee testaustarpeissa ympäri Suomen. Toimintaa löytyy nykyisellään pääkaupunkiseudun lisäksi mm. Oulusta, Turusta, Porista ja Lahdesta. Kaikki ennusmerkit näyttävät, että sama positiivinen trendi jatkuu myös vuonna 2018.…

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta Testimatelta!

Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi  Testimate päätti suunnata tämän vuoden joulumuistamisiin tarkoitetut varat Helsingin kaupungin vanhustyöhön Hopeatien palvelutalolle käytettäväksi veteraanien, sotainvalidien ja maatamme rakentaneiden ihmisten viriketoimintaan. Kävimme tänään viemässä lahjoituksen palvelutalolle, ja sen otti vastaan palvelutalon johtaja Iisa Honkavaara. Lahjoituksen avulla muun muassa järjestetään tapahtumia, hankitaan esiintyjiä ja tehdään retkiä. Toivomme lahjoituksen tuovan paljon iloa ikäihmisten…

Industry Summit 2017 @Oulu

5.-6. lokakuuta järjestetty Industry Summit keräsi paikalle laaja-alaisesti oululaisia ja muutaman muunkin alueen yrityksiä esittelemään toimintaansa kaupunginteatterin tiloissa. Testimate oli myös paikalla nyt ensimmäistä kertaa, ja kokemamme perusteella näyttää siltä, että olemme myös 2018 paikalla. Noiden kahden päivän aikana kävimme monia keskusteluita niin mukana olleiden yritysten kuin vieraidenkin kanssa. Oli mielenkiintoista havaita, kuinka teollisuus ohjautuu…

Hae meille!

Tänä vuonna olemme palkanneet jo kaksi uutta osaajaa ja lisää tarvitaan. Katso ilmoitus, lue lisää meistä täältä ja hae!

Joulutervehdys 2015

Testimate Oy jatkaa joululahjoitustensa perinnettä ja lahjoittaa joulumuistamisiin tarkoitetut varat Lastenklinikoiden kummien joulukeräykseen. Testimate toivottaa asiakkailleen, yhteistyökumppaneilleen ja kaikille Suomen lastenklinikoiden potilaille läheisineen hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2016!

  • 1
  • 2
Testimate Oy
Testimate Oy tarjoaa kokonaisvaltaisia, korkealuokkaisia ja riippumattomia ohjelmistojen testauspalveluita pieniin ja suuriin järjestelmähankkeisiin.
Myynnin yhteystiedot
Klaus Lakkala Klaus Lakkala
Johtava konsultti, perustaja
  • +358 10 229 2730
  • klaus.lakkala (at) testimate.fi

Juha Karvonen Juha Karvonen
Johtava konsultti, perustaja
  • +358 10 229 2732
  • juha.karvonen (at) testimate.fi
Löydät meidät myös sosiaalisesta mediasta